sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Huovutusmestari -koulutus osa 3.

Viime viikolla oli jälleen vuorossa Lahden reissu ja siellä jatkui huovutusmestarinopinnot. Tällä kertaa aiheena oli kolmiulotteinen tuote tilaan. Ja mie teen verhoja parvekkeenoven ikkunaa. Kotiläksyinä on tehty luonnoksia ja kokeiluja. Tosin mie jätin kokeilu vaiheen välii ja tekasin heti yhen osan verhoista valmiiks. Tarkotuksena olis tehä vähä viidakko/liaani maista ja vihreetä. Villatki on ollu jo hetken oottelemassa omaa vuoroaan.

OIkeaan yläkulmaan tuli estotekniikalla kraatereita 

Kokoneisuudessaan oikee yläkulma näyttää siis tältä ja tän tein kotona jo valmiiks.

Lahdessa aloteltii yhteisillä näyttely ym. asioilla ja käytii läpi miten kukaki on edistyny, onko ongelmia, miten etenee ja niinpäin pois. Sen jälkee aloteltii työskentely ja miepä jatkoin seuraavan palikan neulauksella. Se siis tulee tän kulma palan alta jatkumaa alaspäin.

Neulasin kuvioita 

Ja hapsuja valmiiks

Välillä kävin hotellilla nukkumassa ja tietenki tankkaamassa aamiaispöydässä. Ensin oli ajatuksena, että tuota en vesihuovuta siellä kun ei ole erillistä märkätilaa. Mie kun olen sellain vedenlutraaja. Mutta kun illalla oli mukavasti väljää kun osa oli lähtemy jo kotio siltä päivältä. Uskalsin kuitenki alkaa vesihuovuttamaa. Hiukkasenhan vitä vettä valu pitkin lattioita, mutta pyyhkeillä sai tilanteen hallintaa. Jätin työn kuivumaa ja suunnistettii siittä sitte hampurilaisille ja nukkumaa. 



Seuraavana päivänä oliki vuorossa kokoamista. Tai no vähä harsin nuita kahta palaa yhtee että näki miltä ne keskenää näyttää. 


Hiukkasen harsin kappaleet vinosti kokoo. Mutta kokoneisuutena vallan toimiva juttunen. Kyllä tuolla pidetää naapurin uteliaat katseet ikkunoitten ulkopuolella.  Vielä olis tehtävänä toinenpuoli, mutta se onki sitte seuraava tarina.  


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!